Mä oon löytänyt siis sikahyvän unipaikan. Ei siis päivisin vaan öisin. Päivisin nukun missä milloinkin, yleensä olohuoneen sohvan selkänojalla samalla katsoen toisella silmällä ulos ikkunasta. Ei lainkaan pöllömpi paikka. Siitä näkee tielle ja pihalle. Tiellä kulkevat kuuluu kaikki haukkua ja oravat, pulut, kissat ja muut tiput pitää komentaa pihalta pois - täähän on mun reviiri, ei niiden.

Mutta öisin. Voiko enää parempaa paikkaa olla? Mä nukun mun isännän ja emännän kanssa peiton alla. Riippuen siitä kumpi menee ensin nukkumaan niin kömmin sen jalkojen väliin, peiton alle - tiettyki. Jossain vaiheessa kun tulee lämmin siirryn peiton päälle. Ja kun alkaa viilenemään niin tassuttelen niiden tyynylle ja raavin peitonreunaa ja simsalabim, peiton reuna nousee ja taas mä pääsen sinne jalkopäähän nukkumaan. Nukun silleen sivistyneesti kerällä. Aamulla toisen noustessa ylös, levittäydyn koko roppani pituudelta ylösnousseen paikalle ja jatkan unia. Sitku se toinenki nousee ja Valtteri vielä nukkuu niin siirryn sinne. Se kyll on aikast moinen potkija ja möyrijä, joten siellä ei oo turvassa, ellei nuku tyynyllä. Tosin aikast makee paikka se tyynykin on - testattu on.

Paitti kun mulla on juoksut niin mut jätetään alakertaan keittiöön nukkumaan. Mulla on siellä sellanen iso ja pehmee lattiatyyny, jossa lisäpehmusteena kasvattajalta saatu pentupeitto. Kyllä siinäkin kelpaa koisia, mutta toi iso sänky - sitä ei mikään voita. Se se on nukkumista varten tehty.

Yritti emäntä laittaa mulle siihen lattialle semmosen pedin, mutta kuka nyt siinä viihtyis kun sänkykin on tarjolla? En mä ainakaan. Olihan se söpö pinkki fleece, mut silti... nou tänks.